Viime aikoina on ollut todella masentunut ja ahdistunut olo, suurimmaksi osaksi ihmissuhteiden takia, osittain myös syksyn mukana tulleiden koulukiireiden.
Tänään päätin hetken mielijohteesta tehdä jotain itselleni harvinaista; päätin lähteä kävelylle.
Asumisalueeni on vielä tuntematon minulle, mutta lähdin vain kävelemään suuntaan, mihin en ole ennen kävellyt. Mukavan rauhallisen omakotitaloalueen läpi, pientä metsäpolkua hetken, ja onnistuneesti takaisin kotiin päin. Ennen kotiin menoa päätin poiketa vieressä olevaan leikkipuistoon. Puistossa ei ollut muuten ketään, paitsi kentällä kaksi ikäistäni poikaa (miestä?) potkimassa palloa. Menin hämähäkkikeinuun selälleni makaamaan ja kuuntelin musiikkia luottoystävästäni, 8 vuotta vanhasta ipodista.
Oli jo yllättävän viileä ja mukavan hämärä kun auinko laski. Makasin keinussa selälläni pienessä keinutuksessa, ja tunsin oloni onnelliseksi.
Minulla oli niin rauhallinen ja hyvä olo, kuunnellen mukavaa musiikkia ja katsoen sinistä taivasta jossa oli hitunen harmaata.
Makasin siinä noin 20minuuttia ja ylös noustessani tunsin itseni uudeksi ihmiseksi.
Aion varmana käydä uudelleenkin kävelyllä ja makoilemassa ihanassa keinussa <3
Olen muutenkin tehnyt/tekemässä useampia muutoksia elämässäni, jotka vievät (toivottavasti) minua kohti terveellisempää elämää nin psyykkisesti kuin fyysisestikin.
Ehkä kerron niistä lisää kun olen paremmin päässyt toteuttamaan suunnitelmiani :)
Mulla on viimeaikoina mennyt vähän paremmin, en oo ollut niin ahdistunut kun yleensä.
Mutta pitäähän se muuttua.
Täytin muutama päivä sitten 24v, ja kun se ei olisi ahdistanut itsessään tarpeeksi, olin eilen kaverin synttäreillä (täytti 26v) ja tämän kaverin mies (olisiko ollut 35v) sanoi minulle (en muista asiayhteyttä tarkalleen) että näytän 40-vuotiaalta.
Anteeksi mitä??
Minä, 24v nuori nainen, jonka ikää on yleensä arvioitu välillä 16-22, näytän 40-vuotiaalta?
Suoraan sanottuna mua ei oo varmaan ikinä loukattu niin pahasti. Loppuillan tyyppi yritti pyydellä anteeksi ja ettei tarkoittanut pahalla, mutta sanomisia ei saa ikinä takaisin. Harm is already done.
Tiedän etten ole mikään kedon kauenin kukka, suoraan sanottuna olen aika epäviehättävä, mutta että 40-vuotias? En olisi ikinä uskonut...
Yritin juhlien ajan niellä asiaa, mutta kun kotiin pääsin illalla, alkoi syöksykierre.
Itketti ja ahdisti nin paljon, minun pitäisi olla jo aikuinen, saavuttanut jo jtn elämässä. En ole löytänyt sitä suurta rakkautta mitä niin janoan, ja tiedän, etten tule sitä koskaan löytämään, koska miesmakuni on niin kieroutunut. Pitäisi pian mies löytää, jos haluaisin saada lapsen hyvässä iässä. En halua herätä siihen, että olen 40v (vaikka siltä näytänkin jo nyt) ja olen edelleen sinkku ja ilman lasta.
Illalla tuli pitkästä aikaa tosissaan mieleen kaiken päättäminen. En näe syytä elää kymmeniä vuosia onnetonta elämää, ja tiedän etten voi onnea saada, joten mitä järkeä tässä kaikessa paskassa edes on?
Ja ihan kun en olisi jo tarpeeksi toivoton ja surkea, olen myös lihava. Oikea piste ii:n päälle. Paino ei putoa, ei sitten millään, vaikka söisin vähän, se ei tunnu putoavan.
En näe syytä elää tällaista elämää, missä ei ole muuta kuin kärsimystä ja tieto siitä, ettei se tule ikinä parantumaan.
Kertokaa minulle miten näytän 40-vuotiaalta? Onko se huulipuna? Jotkut sanovat että huulipuna vanhentaa...
Koulu jatkuu ensiviikolla.
En ole valmis.
En halua kouluun.
En halua ihmiset ilmoille, tuijotettavaksi, arvosteltavaksi.
Tarvitsen lisää aikaa.
Täytän ensiviikolla 24 vuotta.
Olen vanha, liian vanha.
En ole valmis olemaan niin vanha.
Viime aikoina on mennyt vähän paremmin, mutta nämä kaikki asiat kaatuu päälle, ja muserrun niiden alle väsyneenä, voimattomana.
Olen liian nuori ollakseni niin vanha, en ole saanut vielä mitään elämässäni aikaiseksi, yhtään mitään. En osaa mitään, en ole hyvä missään, en ole mitään.
En halua mennä kouluun. Olen liian ruma kouluun, liian lihava kouluun.
Kaipaan entistä minää. 21-vuotista minää, laihempa, kauniimpaa, tyylikkäämpää, nuorempaa. Inhoan lihavaa kroppaani, joka ei mahdu rakkaisiin vaatteisiini. inhoan lihavaa kroppaani, joka estää minua pukeutumasta ja olemasta mitä haluan olla. Vaikka tykkään koulustani ja alastani, välillä vihaan sitäkin, koska se estää minua olemasta mitä haluan.
Joskus tekee mieli vain kertaheitolla mennä lävistämään naama täyteen, vetää hiukset irokeesiksi ja värjätä pinkiksi, vain shokeeratekseni ihmisiä, näyttääkseni, että tällainen minä olen. Haluan näyttää rajummalta, tyylikkäämmältä. Mutta en voi, koska olen lihava. Ja hoitaja.
Haluan näyttää siltä, mitä tunnen olevani sisällä. Mutta olen vanha, olen myöhässä.
Olen myös ollut vuoden sinkkuna. Ja minulla on vahva tunne, että sama jatkuu vuosia eteenpäin. Pelkään, että seurusteluelämä on minun osalta ohi. En halua että se on niin, mutta olen liian ruma ja lihava kelvatakseni.
En ole valmis näihin faktoihin, jotka tuhoavat elämäni.
Ruokapuoli on mennyt jo jonkin aikaa semihyvin. Tuli ahmittua torstaina ja vähän perjantaina, mutta muuten mennyt hyvin.
Perjantaina näin kaveria kaupungilla ja lauantaina olin kaljakellumassa ensimmäistä kertaa! Kellunta sujui melko hyvin, meitä oli kaksi tyttöä kyydissä ja minä säästyin suuremmilta kastumisilta, oli kyllä housut märät ja jalat kurassa, mutta en ihan läpimäräksi kauttaaltaan kastunut (ei ollut uimapukua), mutta kaverini kaatui rannalla veteen, joten sai kunnon kastelun XD Hänellä oli onneksi bikinit vaatteiden alla niin laitettiin vaan vaatteet kuivumaan aluksen reunalle. Mä paloin vaan melko pahasti lauantain aikana. Huomasin sen vasta illalla kun oltiin lähdössä, että säärtä kuumotti, käytiin mäkkärissä syömässä, jonka vessassa katsoin naamaani peilistä ja järkytyin, miten vasen puoli naamasta punoitti oikein kunnolla :D Sitten illalla huomasin, miten polvet ja sääret ovat ihan kirkkaan punaiset, ja nopeasti alkoi särky ja kuumotus. Eilen vielä seisominenkin sattui jalkoihin, tänään on jo vähän parempi fiilis.
Lauantaina en laskenut kaloreita, mutta muuten olen laskenut tunnollisesti.
Perjantai 22.7: 1530kcal
La: 1770kcal
Su: 1000 kcal
Ma: 1710 kcal
Ti: 1760 kcal
Ke: 1550 kcal
To: 3390 kcal (ahmintapäivä)
Pe: 2405 kcal
La: kaljakellunta, kaloreista ei tietoa
Su: 1645 kcal
Eli suurimmaksi osaksi kalorit pysyneet välillä 1500-1800 kcal, mikä olisi juuri kulutuksen verran, koska en paljoa liiku, joten ei ihme että paino on pysynyt suunnilleen samana. Vaikka nämä ovat tuntuneet onnistumisen päiviltä, koska en ole ahminut ja kalorit pysyneet kohtuudessa, paino ei silti putoa, koska kaloreita on edelleen liikaa. Tuntuu vaan niin vaikealta saada nipistettyä noista vielä pois, mutta pitäisi se päivän kaorisaanti saada alle 1500 että paino putoaisi... Noh, suunta on kuitenkin oikea, jos nyt elokuun aikana ehtisi saada edes muutaman kilon pois ennen koulun alkua... Kuukausi aikaa, paljon pystyisin saamaan kuukaudessa pois...
Katsoimme hetki sitten siskon ja äidin kanssa vuoden 2004 dokumentin "Supersize me". Jos ei kuulosta tutulta, niin kyseessä on dokumenttikokeilu, jossa mies syö kuukauden ajan ainoastaan mäkkärin ruokaa.
Dokumentti oli mielenkiintoinen, ja kokeilun tulokset eivät olleet yllättäviä.
Tämä dokumentti laittoi minut miettimään omia roskaruokatottumuksiani.
Viime syksyllä olin oudossa roskaruokakierteessä, jolloin kävin pari kolme kertaa viikossa joko Hesburgerissa, McDonald'sissa tai Subwayssa. Tämä kierre jatkui jonkin verran talvelle, jolloin mukaan tuli Picnic.
Tiedän näiden kaikkien olevan kaloripitoisia, rasvaisia ruokia, mutta tämän dokumentin myötä aloin miettimään, mikä näistä vaihdoehdoista nyt sitten on parhain tai huonoin.
Olen hyvin nirso ja erikoisella tavalla tarkka ruoastani, joten syön lähestulkoon aina saman annoksen kun olen syömässä näissä paikoissa.
Joten kokosin ruokapaikkojen nettisivuja hyödyntäen ravintoarvotaulukon, joka kertoo paikassa syömieni annosten ravintosisällöt. Ihan vain mielenkiinnon vuoksi. Yksiköt on ilmoitettu grammoina.
kalorit rasva/g sokeri/g suola/g kuitu/g
McDonald's (Big mac -ateria 890 43 16,9 3,78 8,1
coca cola-zerolla, 2x saliketsuppi)
Hesburger (Juustoateria 1100 64,1 21,9 4,5 x
coca cola-zerolla, sipulirenkaat
kurkkumajoneesilla, 2xsaliketsuppi)
Subway (30cm vegesub, 630 21,8 13,2 3 8,2
kokojyväleipä, salaatti, kurkku,
tomaatti, juusto, kevytmajoneesi)
Picnic (Juustopatonki) 660 34 x x x
Nämä arvot ovat suoraan netistä, joten tottakai ne vähän vaihtelevat joka kerta, koska anokset ovat ihmisen tekemiä ja määrät vaihtelevat (esim paljon majoneesia laitetaan) mutta tämä antaa jonkinlaista osviittaa.
Suurin hämmästykseni kohde oli kuitu, joka oli ilmoitettu vain Subwayn ja McDonald'sin sivuilla. Kuitua yhtä paljon! Tulisi luulleeksi, että Subwayn ruoassa olisi enemmän, muta ilmeisesti ei (ainakaan omassa ateriassani).
Kalorien määrät olivatkin minulle jo tutut, koska olen laskenut kaloreita, mutta rasvan määrä hämmästytti Hesburgerin ateriassa. Ja mikä hämmästytti myös, oli kuinka paljon sokeria ja suolaa pelkästään saliketsupista tuli. Paljon! 1/3 sokerista tulee ketsupista, jopa lähemmäs puolet.
Seuraavaksi tulee kysymys juoman valinnasta. Olen tottunut juomaan zero kokista, jossa ei ole kaloreita eikä sokeria. Jos vaihtaisin tämän tavalliseen kokikseen, kaloreita tulisi 170 lisää ja sokeria huimat 42g!! Vaikka on ollut paljon puhetta light-limsojen haitoista, ja olen joskus miettinyt, pitäisikö vaihtaa tavalliseen, niin tuo sokerin määrä ajaa kyllä ne ajatukset nopeasti mielestä. Aterioiden sokerimäärä kolminketaistuisi pelkästä limsasta!!
Juon melko harvoin limsaa, melkeinpä ainoastaan kun olen pika-ravintolassa tai kotona on pizzaa tai sipsiä (jota on harvoin). En juo limsaa janojuomana, joten en ole limsan suhteen suurkuluttaja, niin en rehellisesti sanottuna tiedä, kumpi on pienempi paha melko pienellä kulutuksella, järkyttävä määrä sokeria vai light-tuote.
Näitä aterioita kun tarkastelee, Subway nousee kuitenkin terveellisimmäksi vaihtoehdoksi. Vähiten kaloreita, rasvaa, sokeria ja suolaa. Vähiten kaikkea epäterveellistä. Hinnaltaan toiseksi halvin (Picnicin juustopatonki on halvempi).
Epäterveellisin on Hesburger kaikilta osa-alueilta. Ja se on myös kallein.
Tällä hetkellä pikaruokakierteeni on ollut hyvässä laskussa, ja entisen 2-3 kertaa viikossa olen käynyt ehkä kerran viikossa, joskus en sitäkään. Joskus voi tulla käytyä pari kertaa, jos olen nähnyt kavereita. Yksin käydessä olen alkanut suosimaan Picnicin juustopatonkia, sitä on usein tehnyt mieli. Hieman kyllä hämmennyin senkin rasvan määrästä.
Vaikka mikään ylläolevista ei ole terveyden perikuva, niin näistä neljästä pyrin suosimaan Subwayta ja Picnicia, jolloin kalorit pysyvät kohtuudessa, ja pyrin käymään purilaispaikoissa mahdollisimman vähän. Olen ajatellut että jonkinlainen tavoite olisi, että käyn purilaispaikassa vain jos menen seurassa, esim. kaverin kanssa, mutta os itsekseni käyn, niin kävisin leipäpaikassa. Parasta tietysti olisi, ettei kävisi missään, myös taloudellisesti.
Olen silti tyytyväinen pieniin muutokseen, kuten siihen että olen selkeästi vähentänyt roskaruokapaikoissa syömistä. Pieniä muutoksia, pikkuhiljaa.
Paino pysynyt suunnilleen samana, satoja grammoja sinne ja tänne, muttei mitään selkeää muutosta.
Ruokailut menneet viimeisen päälle viikon aikana hyvin laidasta laitaan. Viime viikonloppuna olin liikenteessä koko viikonlopun, ja tuli syötyä kaikkea roskaruokaa. Tällä viikolla ollut päiviä kun tullut syötyä 1000-1200 kaloria, sitten on ollut päiviä kun tullut syötyä yli 2000.
Vaikka kalorit menneet laidasta laitaan ja paino pysynyt suunnilleen samana, olen huomannut sen muutoksen, etten syö herkkuja enää niin paljoa. Minun ei ole tehnyt kovin paljoa syödä karkkia, enkä olekaan syönyt sitä yhtään niin paljno kuin ennen. Jäätelöä himoitsen edelleen melko usein, mutta senkni syöminen on vähentynyt. Ruoan syöminen taas on lisääntynyt. Teen useammin ruokaa, jota syön sitten liikaa, tai mättään leipää liikaa. Vaikka kaloreita tulee edelleenkin liikaa, jonka takia paino ei putoa, niin haluaisin ajatella, että tämä on edes jonkinlainen muutos parempaan, jos edes pieni muutos. Omasta mielestäni on parempi syödä ruokaa tai vaikka leipää liikaa, kuin karkkia. Ruoassa ja leivässä kuitenkin on jotain ravintoaineita ja ne täyttävät, kun taas karkki on pelkkää sokeria ja höttöä.
Ehkä tässä pikkuhiljaa saisi jtn aikaiseksi...
Nyt tulee vähän pidempi postaus mun harvinaisen täynnä olleesta viikonlopusta!
Mulla on muutakin kerrottavaa, mutta tässä postauksessa keskityn vain tähän viikonloppuun.
TATUOINTI
Perjantaina1.7.2016 otin ensimmäisen tatuointini.
Tätä tarinaa varten pitää mennä viime vuoden puolelle. Koko syksyn 2015 mietin kuumeisesti, millaisen tatuoinnin haluan. Olin jo 23v, olisin voinut ottaa tatuoinnin jo viimeiset 5 vuotta, ja tatuointia olen halunut koko teini-iän. Miksi en sitten ole jo ottanut?
En ole näiden vuosien aikana osannut päättää, millaisen/mihin ottaisin. Ideat ovat muuttuneet lähes joka päivä, peruspeloite "se on sitten ikuisesti ihollasi" on kuumottanut takaraivoa. En ole uskaltanut sitoutua mihinkään ideaan.
Sitten vihdoin syksyllä ajattelin, että tätä menoa en ikinä saa tatuointia kun vaan jahkailen! Nyt on toiminnan aika! Ja syksyllä kun olin töissä, oli myös rahaakin tatskaan.
Minulla ei ollut mitään hnekevää sydäntäsärkevää ideaa ja tarinaa, mitä monilla tuntuu olevan tatuointiensa takana. Halusin vain kuvan, joka on kaunis. Joka kuvastaa jollain tavalla minua ja tyyliäni, ilman sen suurempia symbolisia sanomisia.
Löysin jonkinlaisen referenssikuvan mikä oli ihana (nyt minulla ei ole valitettavasti sitä tähän) ja sitä pidän kännykässä ja katselin sitä. Sitten aloin etsimään hyvää tatuoijaa. Olin valmis maksamaan laadusta. Jotain kautta, en enää muista mitä, löysin tatuointi studion La Muerte Ink, ja studion toisen omistajan Kimmo Angervanivan. Rakastuin heti hänen työhönsä. Joulukuun lopussa varasin häneltä ajan. Seuraava vapaa aika oli tämä heinäkuun ensimmäinen. Pitkät jonot, tyyppi on suosittu. Hyvää kannattaa odottaa, ajattelin.
Lähetin hänelle referenssikuvan, mutta jätin tarkan suunnittelun hänelle. Luotin hänen taitoihinsa.
Olimme varanneet kaksi sessiota kuvan tekoon, koska kyseessä on ensimmäinen tatskani ja iso, koko olkavarren kokoinen. Mutta pienellä pohdinnalla päädyimme tekemään koko homman kerralla :D
Kuvaa hakattiin vajaa 6h, joista viimeiset pari tuntia olivat aika tuskaisia, koskasilloin hakattiin kohtia, jotka oltiin jo aikaisemmin kertalleen hakattu. Oli kyllä kipukynnys koetuksella, mutta halusin saada kuvan heti valmiiksi.
Se piina kestettiin, ja tässä upea lopputulos!
Olen ihan rakastunut uuteen ensimmäiseen tatuointiini! *_* Puolen vuoden odottaminen oli sen arvoista! 6h istuminen ja hampaan pureminen oli sen arvoista! Hinnaksi tuli vaivaiset 600€ (olin odottanut vähintään 800€) Koska studiolla on mukava periaate, että päivän sessio on max. 600€ :) Joten olen ihan tyytyväinen, ettei mennytkään niin paljoa rahaa.
http://lamuerte.fi/ Tuossa siis paikan nettisivut jossa kävin, voin suositella! :)
Nyt on tatskaa rasvailtu ja hoideltu, kolmas päivä tatuoinnista menossa, rasvaaminen ja peseminen (=koskeminen) sattuu edelleen, mutta onhan se ymmärrettävää, kun tatuointi on periaatteessa avohaava, niin onhan se vähän kipeä. Olen yllättynyt, miten hyvin ihoni on reagoinut tähän väkivaltaan, odotin pahaa turpomista ja muita ongelmia. Tatuoija sanoi, että punoitus ei ollut yhtän paha, eikä turvottanutkaan pahasti, ja sanoipa vielä että mulla on hyvä iho tatuoimiseen :P
Tatuoinnin myötä tunnen itseni heti tyylikkäämmäksi ja, noh, enemmän itsekseni. Minulla on pitkään ollut kuiva kausi tyylini kanssa (koska lihavuus) mutta tämä tuo taas mieleen, mitä minä oikeasti haluan olla.
TEATTERI
Heti seuraavana päivänä, lauantaina 2.7, menimme siskon ja äidin kanssa Suomenlinnaan katsomaan näytelmää Kesäyön uni. Olen aina tykännyt teatterista, ja pyrin käymään niin usein kun mahdollista (ja hyvää ohjelmaa). Tämän esityksen mukana minulla oli hieman odotuksia, koska olen nähnyt saman näytelmän jo kertalleen kesällä 2008 Oxfordissa ulkoilmateatterissa. 2008 esitys oli niin mahtava ja mieleenpainuva, niin olin hieman epäilevä tämän suhteen.
Mutta esitys yllätti positiivisesti! :) Näyttelijät olivat hyviä, sovitus oli uskollinen alkuperäiselle, hahmot olivat hyvin toteutettu. Yllätyin, miten paljon esityksessä oli genderblend-hahmoja. Useiden hahmojen näyttelijät olivat vastakkaista sukupuolta hahmon kanssa. Lysander, nuori ateenalasipoika, oli naisen näyttelemä. Hän kyllä veti roolin todella hyvin ja uskottavasti. Helenaa, aateenlaistyttöä, esitti poika. Tämä oli hieman erikoista, mutta hän näytteli hyvin, ja esitys sisälti muutamia vitsejä hahon pituuteen ja ulkomuotoon. Myöskin keijut olivat miehiä. Oli kyllä koomista nähdä neljä rotevaa, karvaista miestä hempeät keijumekot päällään. Se oli hauskaa, näyttely oli hyvää, oli ihna piristävä muutos :) Keijuista kuitenkin käytettiin nimeä "herrat" joten he ilmeisesti olivat miespuolisia keijuja, jonka takia ihmettelin mekkoja. Keijukuningas Oberon, voi, miten rakastuinkaan häneen! *_* Hänen pukunsa oli aivan upea, näyttelijä loistava, sopi hahmoon todella hyvin (sama näyttelijä esitti myös Theseusta, johon myös sopi). Odotin kokoajan Oberonin kohtauksia, jotta saisin ihastella sitä mystisen upeaa keijukuningasta...Valitettavasti esitystä ei saanut kuvata, joten minulla ei ole jakaa kuvia, mutta löysin tämän blogin, jossa on kuvia esityksestä, niin jos kiinnostaa, sieltä voi vilkaista Kuvia/tietoa esityksestä
Sain otettua yhden kuvan lavasteista
Rakastan teatteria, rakastan esityksiä, toivon ettei median suosio ikinä poista niitä :)
TUSKA
Perjantaina, kun olin tatuoitavana, eräs luokkalaiseni laittoi viestiä, että hänellä on ilmaisliput Tuskaan, ja pyysi minua mukaan.
Noh, sitten lauantaina teatterin ja ravintolakäynnin jälkeen lähdin suoraan Suvilahteen ja Tuskaan :D Oli kyllä jännä ajatus mennä 3 päivän ilmaislipulla, joka maksaa 125€, ja minulle vaan läntättiin kouraan se :D Monet olettavat ulkonäköni perusteella, että olen hyvnkin perehtynyt raskaampaan musiikkiin, ja kaikille tulee yllätyksenä että en ole. Tiesin Tuskan esiintyjiä nimeltä vain muutaman, enkä edes niitäkään kuuntele. Menimme vain hengailemaan ja katselemaan miehiä ;)
Törmäsimme lauantain ja sunnuntain aikana sekä minun että kaverini kavereihin, joiden kanssa oleskelimme välillä.
Välillä satoi, mikä ei ollut kovin mukavaa, mutta onneksi löytyi sateensuojia.
Tuskassa lauantaina viimeisenä esiintyjänä soitti Ghost. En ollut ennen kuullutkaan bändistä, mutta kaveri suositteli, joten menimme sitä kuuntelemaan. Tykkäsin! En halua mitenkään haukkua kenenkään musiikkimakua tai mitään, mutta minun korvaani monet bändit olivat samanlaisia, en erottanut biisejä (tai bändejä) toisistaan, mutta Ghost erottui edukseen. Tykkäsin heidän ulkonäöstä ja lavakarismasta, ja musiikista. Jouduin itse lähtemään kesken esityksen, mutta näin alusta puolisen tuntia, joista tykkäsin :) Ehkä joskus tulevaisuudessa näen heidät uudestaan?
Viikonloppu oli todellakin täynnä toimintaa, ja en ole tottunut olemaan kokoajan liikkeessä, joten nyt olen aika väsynyt :D Mutta kivaa oli!
On vaikeaa yhtäkkiä olla herkuttelematta joka päivä, kun on tottunut tekemään sitä jo jonkin aikaa. Minä tosissaankin söin karkkia tai jäätelöä lähes joka päivä, viikossa oli ehkä 1-2 päivää kun en syönyt herkkuja. Siksi tärkeintä nyt on vähentää herkuttelua. En edes yritä olla nollatoleranssilla, koska tiedän ettei se tule onnistumaan. Siksi olen yrittänyt löytää muita, vähemmän epäterveellisiä vaihtoehtoja.
Tässä hienoina kuvina, mitä olen suunnitellut jokailtaiseen makeanhimoon.
Ikeasta ostettiin sunnuntaina mehujäämuotit! Kokis on yksi niistä harvoista monien ihmisten sudenkuopista, joka ei ole ikinä kuulunut mun paheisiin. Juon harvoin limsaa, mutta mulla oli vielä avaamaton kokis jääkaapissa, joka oli ollut siellä pari viikkoa, niin päätin tehdä niistä mehujäitä. Ajattelin, että parempi alle desin verran jäädytettyä kokista kuin normaali pari sataa grammaa irttiksiä?
Siinä on valmiina! Muotit tuli liian täyteen, ja oli vuotanut ympäri pakastinlokeroa XD Pääsee pesemään senkin...
Ostin tänään kaupasta laatikollisen amppari-mehujäitä! Näissä on tarkalleen 81kcal per puikko, mutta koska itse lasken kalorini 5 kalorin tarkuudella ja yleensä isompia annoksia pyöristelen ylöspäin, pyöristän tämän 80kcal.
Näillä jos saisi pahimman herkku/ahmimishimon kuriin, niin on helpompi pysyä ruodussa :)
Olen siis aloittanut kalorien laskun maanantaina, ja pari ekaa päivää ei mennyt kovin hyvin, maanantaina tuli vielä syätyä liikaa, 2330kcal *shame* mutt sen jälkeen mennyt pikkuhiljaa paremmin!
Ti 1680kcal
Ke 1420kcal
Tänään tullut 1370kcal, ja ajattelin ehkä syödä vielä myöhemmin yhden mehujään :)
Joten suht hyvin mennyt, ottaen huomioon että on nyt pari kuukautta tullut syötyä melkein joka päivä 2000-3200 kaloria! O_O
Vaikka kalorit pysyvät hyvässä rajassa, ruoan sisältö ei ole kovin hyvä, pakko myöntää. Olen niin koukussa hiilihydraatteihin, kun tarkastelee ruokapäiväkirjaa, melkein kaikki on hiilareita, leipää, leipää, lisää leipää, nuudeleita, lasagnettea. Tiedän, että on vielä paljon, missä parantaa, mutta hiljaa hyvä tulee! Pieniä muutoksia, pikkuhiljaa.
Ajattelin tehdä noilla mehujäämuoteilla jossain vaiheessa jogurtista frozen jogurttia :P En tykännyt siitä kun joltain kiskalta joskus ostin, mutta kokeilen jos itse saisi jtn hyvää aikaiseksi!
Päätin aloittaa uuden blogin kirjoittamisen. En oikein osaa sanoa miksi, kun poistin vanhat, päätin silloin, etten ikinä kirjoittaisi enää.
Tässä sitä silti ollaan. Olen ollut yli puoli vuotta kirjoittamatta, ja olen kieltämättä kaivannut sitä. Olen kaivannut ajatusten purkamista ja pohtimista ja kenties jakamista, jos joku näitä lukee. Tästä blogista olisi kuitenkin tarkoitus tulla vähän erilainen kuin aikaisemmista. Kirjoitan edelleen samoja juttuja kuin ennenkin, eli asioita elämästäni, tekemisiäni, ajatuksiani. Mutta nyt olisi tarkoitus enemmän keskittyä yhteen tiettyyn asiaan, eli laihdutukseen.
Painoni murehtiminen ja laihdutus ovat olleet iso osa elämääni jo liian pitkään. Mietin jonkin aikaa, kehtaanko ihan numeroita tässä kertoa, mutta päätin etten kehtaa. Mutta jos vähän avaisin tätä tilannetta painon kanssa ja sen historiaa...
Olin lapsena normaalin hoikka lapsi. Ei ongelmia. 11-vuotiaana tajusin olevani vähän tukevahko muihin verrattuna, mutten ollut vielä kovin huolissani (eikä minulla ollut ylipainoa kuin muutamia kiloja). Yläasteella inhosin jo kehoani. Olin lievästi ylipainoinen, mutta en ole ikinä ollut liikunnallinen, joten kaikki paino on puhdasta läskiä. Painoni nousi ikävuosina 11-13 noin 13kg. Yläasteen aikana paino nousi noin 8kg. Ysiluokalta päästessäni BMI oli noin 26, eli lievä ylipaino. Sama paino pysyi pari vuotta lukioon jatkettuani. Sitten kyllästyin siihen, että olen aina lihavin. Abivuoden aikana laihdutin lakkiaisiin n. 10kg ja pääsin painoon, joka on koko teini-iän ja aikuisikäni alhaisin. BMI oli noin 22, eli olin normaalipainoinen. Pidin itseäni edelleen lihavana. Nyt kun katson jälkikäteen tuon ajan kuvia, toivoisin niin kovasti pääseväni takaisin siihen...
Suunnilleen tämä paino pysyi parilla kilolla heitellen pari vuotta. Vuonna 2014 alkoi sitten lihominen erillisistä syistä. Lihoin ja lihoin. Välillä sain vähän laihdutettua, mutta sitten lihoin kaiken takaisin. Maanantaina kävin vaa'alla, ja painoni oli korkein ikinä. Tiesin kyllä sen olevan suunnilleen niin paljon, mutta olin silti hyvin järkyttynyt. Painoni on noussut tuosta lakkiaisten alhaisimmasta painosta n. 18kg. Se tuntuu ihan käsittämättömän paljolta. Tuonne sivupalkkiin olen laittanut tavoitteeksi pudottaa 20kg, mutta se ei ole niin tähdellinen, tärkeintä on, että saan laihdutettua. Kun olin kevyimmilläni, ostin paljon ihania vaatteita. Niihin haluan taas mahtua. Se on tavoitteeni.
Minulla ei ole mitään aikataulua miten haluan tämän suorittaa, eikä toistaiseksi mitään tarkkaa suunnitelmaa. Olen laskenut kaloreita, ja tavoite olisi pitää päivän kalorit alle 1500. Minulla on myös täysin olematon kunto, joten tavoite olisi alkaa pikkuhiljaa parantamaan kuntoa.
Tässä pari kuvaa, mitkä on otettu lakkiaiskesänä, jolloin olin kevyimmilläni. Huomio, että näytän kuvissa pienemmältä kuin olin, koska BMI kuitenkin oli se 22 ja vaatekoko M/L, vyötärö vaihdellen välillä 68-71cm. Mutta verrattuna nykyisyyteen... noh, tuo näyttää tosi hyvältä. Harmittaa että olen päästänyt itseni tähän kuntoon.
Otin maanantaina myös mitat kaikista kriittisistä ympäryksistä: rinnan päältä, rinnan alta, vyötärö, napa, lantio, reisi, pohje, käsivarsi. Painon (toivottavasti) pudotessa aion seurata myös näitä mittoja. En kehtaa kertoja mittojani, mutta ilmoittelen sitten muutoksista.
Minua itkettää katsoa vanhoja kuvia. Miksi en osannut silloin arvostaa sitä mitä minulla oli? Miksi en osannut olla siihen tyytyväinen? Nyt tuo tuntuu niin kaukaiselta, melkein 20kg kaukaiselta. Onko minulla mahdollista laihtua niin paljon? Tavoite ei kuitenkaan ole alipainoinen luuranko, vaan ihan normaalipainon keskivaiheilla tuo paino oli ennen. Monille se voi kuulostaa tosi paljolta, mutta minulle, joka olen ollut lähes aina ylipainoinen, se kuulostaa hyvältä. Paremmalta kuin mikä tilanne on nyt.
Tässä vaiheessa voi tulla ajatus, että onhan se laihduttaminen helppoa, kuluttaa enemmän kuin syö, simple as that. En halua esittää, että olisin joku ihmeellinenkin erikoistapaus ja että normit eivät minuun päde, koska tottakai tuo lausahdus pätee, mutta minulla on mukanani matkalla jtn, mikä vaikeuttaa sitä paljon. Olen kärsinyt puolet elämästäni vakavasta masennuksesta ja viimeiset muutaman vuoden pahentuneesta ahmimishäiriöstä. Ahmimisongelmat ovat aiheuttaneet lihomiseni, ja vaikeuttavat huomattavasti laihtumistani.
Ahmimista on vaikea selittää ihmiselle, joka ei siitä tiedä mitään tai ei ymmärrä sitä. Sitä voi kai verrata tupakointiin tai alkoholismiin, kun on tunne että on pakko saada jtn tai tehdä jtn. Se on riippuvuus, ja sitä on todella vaikea hallita. Ahmimishäiriö, toiselta nimeltään BED, ei ole sama kuin bulimia, koska bulimiassa olennaista on ahmimisen jälkeinen oksentaminen. Minä en oksenna. En kykene oksentamaan. Kammoan sitä niin paljon ja minulla on niin korkeat estot siihen, etten ole oksentanut ala-asteen jälkeen. Joskus on ollut niin huono olo että on oksettanut ja tehnyt mieli oksentaa, mutta en vain kykene.
Tässä nyt pieni aloitus, kirjoittelen kyllä muustakin kuin laihdutuksesta tai siihen liittyvistä asioista, enkä aio tehdä miljoonaa postausta missä luettelen vain syömiäni asioita ja kaloreita.
Kirjoitan omalla pärställä, joten laitan varmaan joskus kuvia itsestäni, kun siltä tuntuu.
Enimmäkseen tämä blogi varmaan käsittelee hieman negatiivia ajatuksia ja tuntemuksia, mutta pyrin keskittymään myös positiivisiin asioihin. Minulla vaan on vahva taipumus huomata vain huonot asiat.
Ja vielä blogin nimestä lyhyesti!
Se on hieman muunneltu ote yhdestä My Little Pony Friendship is Magic -laulusta (yes, I am a brony). Jo ensimmäisellä kerralla kun kuulin laulun, tuo yksi lause iski syvästi minuun. Tulkitsen sen itse niin, ainakin näin omalla kohdalla, että olen yleisestä ja tylsän rumasta hiottu kaunis timantti, ja tuli mitä tuli, en ikinä hajoa (tai luovuta).
