On vaikeaa yhtäkkiä olla herkuttelematta joka päivä, kun on tottunut tekemään sitä jo jonkin aikaa. Minä tosissaankin söin karkkia tai jäätelöä lähes joka päivä, viikossa oli ehkä 1-2 päivää kun en syönyt herkkuja. Siksi tärkeintä nyt on vähentää herkuttelua. En edes yritä olla nollatoleranssilla, koska tiedän ettei se tule onnistumaan. Siksi olen yrittänyt löytää muita, vähemmän epäterveellisiä vaihtoehtoja.
Tässä hienoina kuvina, mitä olen suunnitellut jokailtaiseen makeanhimoon.
Ikeasta ostettiin sunnuntaina mehujäämuotit! Kokis on yksi niistä harvoista monien ihmisten sudenkuopista, joka ei ole ikinä kuulunut mun paheisiin. Juon harvoin limsaa, mutta mulla oli vielä avaamaton kokis jääkaapissa, joka oli ollut siellä pari viikkoa, niin päätin tehdä niistä mehujäitä. Ajattelin, että parempi alle desin verran jäädytettyä kokista kuin normaali pari sataa grammaa irttiksiä?
Siinä on valmiina! Muotit tuli liian täyteen, ja oli vuotanut ympäri pakastinlokeroa XD Pääsee pesemään senkin...
Ostin tänään kaupasta laatikollisen amppari-mehujäitä! Näissä on tarkalleen 81kcal per puikko, mutta koska itse lasken kalorini 5 kalorin tarkuudella ja yleensä isompia annoksia pyöristelen ylöspäin, pyöristän tämän 80kcal.
Näillä jos saisi pahimman herkku/ahmimishimon kuriin, niin on helpompi pysyä ruodussa :)
Olen siis aloittanut kalorien laskun maanantaina, ja pari ekaa päivää ei mennyt kovin hyvin, maanantaina tuli vielä syätyä liikaa, 2330kcal *shame* mutt sen jälkeen mennyt pikkuhiljaa paremmin!
Ti 1680kcal
Ke 1420kcal
Tänään tullut 1370kcal, ja ajattelin ehkä syödä vielä myöhemmin yhden mehujään :)
Joten suht hyvin mennyt, ottaen huomioon että on nyt pari kuukautta tullut syötyä melkein joka päivä 2000-3200 kaloria! O_O
Vaikka kalorit pysyvät hyvässä rajassa, ruoan sisältö ei ole kovin hyvä, pakko myöntää. Olen niin koukussa hiilihydraatteihin, kun tarkastelee ruokapäiväkirjaa, melkein kaikki on hiilareita, leipää, leipää, lisää leipää, nuudeleita, lasagnettea. Tiedän, että on vielä paljon, missä parantaa, mutta hiljaa hyvä tulee! Pieniä muutoksia, pikkuhiljaa.
Ajattelin tehdä noilla mehujäämuoteilla jossain vaiheessa jogurtista frozen jogurttia :P En tykännyt siitä kun joltain kiskalta joskus ostin, mutta kokeilen jos itse saisi jtn hyvää aikaiseksi!
Päätin aloittaa uuden blogin kirjoittamisen. En oikein osaa sanoa miksi, kun poistin vanhat, päätin silloin, etten ikinä kirjoittaisi enää.
Tässä sitä silti ollaan. Olen ollut yli puoli vuotta kirjoittamatta, ja olen kieltämättä kaivannut sitä. Olen kaivannut ajatusten purkamista ja pohtimista ja kenties jakamista, jos joku näitä lukee. Tästä blogista olisi kuitenkin tarkoitus tulla vähän erilainen kuin aikaisemmista. Kirjoitan edelleen samoja juttuja kuin ennenkin, eli asioita elämästäni, tekemisiäni, ajatuksiani. Mutta nyt olisi tarkoitus enemmän keskittyä yhteen tiettyyn asiaan, eli laihdutukseen.
Painoni murehtiminen ja laihdutus ovat olleet iso osa elämääni jo liian pitkään. Mietin jonkin aikaa, kehtaanko ihan numeroita tässä kertoa, mutta päätin etten kehtaa. Mutta jos vähän avaisin tätä tilannetta painon kanssa ja sen historiaa...
Olin lapsena normaalin hoikka lapsi. Ei ongelmia. 11-vuotiaana tajusin olevani vähän tukevahko muihin verrattuna, mutten ollut vielä kovin huolissani (eikä minulla ollut ylipainoa kuin muutamia kiloja). Yläasteella inhosin jo kehoani. Olin lievästi ylipainoinen, mutta en ole ikinä ollut liikunnallinen, joten kaikki paino on puhdasta läskiä. Painoni nousi ikävuosina 11-13 noin 13kg. Yläasteen aikana paino nousi noin 8kg. Ysiluokalta päästessäni BMI oli noin 26, eli lievä ylipaino. Sama paino pysyi pari vuotta lukioon jatkettuani. Sitten kyllästyin siihen, että olen aina lihavin. Abivuoden aikana laihdutin lakkiaisiin n. 10kg ja pääsin painoon, joka on koko teini-iän ja aikuisikäni alhaisin. BMI oli noin 22, eli olin normaalipainoinen. Pidin itseäni edelleen lihavana. Nyt kun katson jälkikäteen tuon ajan kuvia, toivoisin niin kovasti pääseväni takaisin siihen...
Suunnilleen tämä paino pysyi parilla kilolla heitellen pari vuotta. Vuonna 2014 alkoi sitten lihominen erillisistä syistä. Lihoin ja lihoin. Välillä sain vähän laihdutettua, mutta sitten lihoin kaiken takaisin. Maanantaina kävin vaa'alla, ja painoni oli korkein ikinä. Tiesin kyllä sen olevan suunnilleen niin paljon, mutta olin silti hyvin järkyttynyt. Painoni on noussut tuosta lakkiaisten alhaisimmasta painosta n. 18kg. Se tuntuu ihan käsittämättömän paljolta. Tuonne sivupalkkiin olen laittanut tavoitteeksi pudottaa 20kg, mutta se ei ole niin tähdellinen, tärkeintä on, että saan laihdutettua. Kun olin kevyimmilläni, ostin paljon ihania vaatteita. Niihin haluan taas mahtua. Se on tavoitteeni.
Minulla ei ole mitään aikataulua miten haluan tämän suorittaa, eikä toistaiseksi mitään tarkkaa suunnitelmaa. Olen laskenut kaloreita, ja tavoite olisi pitää päivän kalorit alle 1500. Minulla on myös täysin olematon kunto, joten tavoite olisi alkaa pikkuhiljaa parantamaan kuntoa.
Tässä pari kuvaa, mitkä on otettu lakkiaiskesänä, jolloin olin kevyimmilläni. Huomio, että näytän kuvissa pienemmältä kuin olin, koska BMI kuitenkin oli se 22 ja vaatekoko M/L, vyötärö vaihdellen välillä 68-71cm. Mutta verrattuna nykyisyyteen... noh, tuo näyttää tosi hyvältä. Harmittaa että olen päästänyt itseni tähän kuntoon.
Otin maanantaina myös mitat kaikista kriittisistä ympäryksistä: rinnan päältä, rinnan alta, vyötärö, napa, lantio, reisi, pohje, käsivarsi. Painon (toivottavasti) pudotessa aion seurata myös näitä mittoja. En kehtaa kertoja mittojani, mutta ilmoittelen sitten muutoksista.
Minua itkettää katsoa vanhoja kuvia. Miksi en osannut silloin arvostaa sitä mitä minulla oli? Miksi en osannut olla siihen tyytyväinen? Nyt tuo tuntuu niin kaukaiselta, melkein 20kg kaukaiselta. Onko minulla mahdollista laihtua niin paljon? Tavoite ei kuitenkaan ole alipainoinen luuranko, vaan ihan normaalipainon keskivaiheilla tuo paino oli ennen. Monille se voi kuulostaa tosi paljolta, mutta minulle, joka olen ollut lähes aina ylipainoinen, se kuulostaa hyvältä. Paremmalta kuin mikä tilanne on nyt.
Tässä vaiheessa voi tulla ajatus, että onhan se laihduttaminen helppoa, kuluttaa enemmän kuin syö, simple as that. En halua esittää, että olisin joku ihmeellinenkin erikoistapaus ja että normit eivät minuun päde, koska tottakai tuo lausahdus pätee, mutta minulla on mukanani matkalla jtn, mikä vaikeuttaa sitä paljon. Olen kärsinyt puolet elämästäni vakavasta masennuksesta ja viimeiset muutaman vuoden pahentuneesta ahmimishäiriöstä. Ahmimisongelmat ovat aiheuttaneet lihomiseni, ja vaikeuttavat huomattavasti laihtumistani.
Ahmimista on vaikea selittää ihmiselle, joka ei siitä tiedä mitään tai ei ymmärrä sitä. Sitä voi kai verrata tupakointiin tai alkoholismiin, kun on tunne että on pakko saada jtn tai tehdä jtn. Se on riippuvuus, ja sitä on todella vaikea hallita. Ahmimishäiriö, toiselta nimeltään BED, ei ole sama kuin bulimia, koska bulimiassa olennaista on ahmimisen jälkeinen oksentaminen. Minä en oksenna. En kykene oksentamaan. Kammoan sitä niin paljon ja minulla on niin korkeat estot siihen, etten ole oksentanut ala-asteen jälkeen. Joskus on ollut niin huono olo että on oksettanut ja tehnyt mieli oksentaa, mutta en vain kykene.
Tässä nyt pieni aloitus, kirjoittelen kyllä muustakin kuin laihdutuksesta tai siihen liittyvistä asioista, enkä aio tehdä miljoonaa postausta missä luettelen vain syömiäni asioita ja kaloreita.
Kirjoitan omalla pärställä, joten laitan varmaan joskus kuvia itsestäni, kun siltä tuntuu.
Enimmäkseen tämä blogi varmaan käsittelee hieman negatiivia ajatuksia ja tuntemuksia, mutta pyrin keskittymään myös positiivisiin asioihin. Minulla vaan on vahva taipumus huomata vain huonot asiat.
Ja vielä blogin nimestä lyhyesti!
Se on hieman muunneltu ote yhdestä My Little Pony Friendship is Magic -laulusta (yes, I am a brony). Jo ensimmäisellä kerralla kun kuulin laulun, tuo yksi lause iski syvästi minuun. Tulkitsen sen itse niin, ainakin näin omalla kohdalla, että olen yleisestä ja tylsän rumasta hiottu kaunis timantti, ja tuli mitä tuli, en ikinä hajoa (tai luovuta).
